Ei voi ihmistä väsyttää näin, ja muuten, yllätys tulossa, taas vituttaa.

Osa syynä tähän vitutukseen on osittain ihan itsessä. Sitä on ehkä päästänyt tuon sarkasmin sekä muiden, että itsensä kohdalla hieman karkaamaan käsistä. Sitten kun siihen kyllästyy, ollaan melko hankalassa tilanteessa.

En mielelläni ole inhottava ihminen, mutta joskus kyllä kykenen ihan käsittämättömään kusipäisyyteen. Ei sellaiseen tavalliseen vaan osaan olla oikeasti inhottava. Pahinta tässä on se, että siirryn tälle kusipäisyyden huippuvaihteelle suunnilleen ihan suorilta, mitään välimuotoa ei ole.

En mielelläni kohtaa ihmisiä suoraan vaan annan hentoja vienkkejä asioiden todellisesta luonteesta. Sitten jos ihminen ei vinkeistä ymmärrä, poistun tilanteesta. Näin vältytään kaikkien kannalta harmittavilta kohtauksilta. Olisi ehkä nykyään parempi opettella suoraan räjähtämään, niin olisi ilma ympärillä puhtaampaa. Nyt mennään välillä niin saatanan moisessa sumussa. Suoraan sanottuna, olen paaalljoooon hankalampi ihminen kuin mitä oikeasti näytän. Väittäisin, että pahiten tästä välillä kärsivät armaat muusikko toverini(vaimoa ei lasketa, se ressukka kärsii ihan hirveesti).

Mutta se mikä saa minut todella räjähtämään, on tilanne jossa sama sumu palaa kun luulee sen jo hälvenneen. Eikö pointti olekaan mennyt perille, voi saatana sentään! Olenko sitten liian ankara ihmisille kun välillä jopa uskon heihin? Nähtävästi olen. Ei meillä ole toivoa. Eräs hieno Radio Rock -kanavan kuuntelija on sen ääneen sanonut:" Ihan sama mistä puhutaan, pitää muistaa, että 95 % maailman ihmisistä on idiootteja.". Kohtalaisen tyhjentävä vastaus, absoluuttiseen totuuteen. Toimii kaikkeen.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?