Niinpä niin... Tässä tulee nyt uutinen joka saattaa järkyttää osaa lukijoista, mutta tosin ei osaa muusikon rentuista. Teen siivousalan töitä, ja se muuten on paskaa hommaa! Tai no ei oikeastaan, tässä sivussa tulee opiskeltua alaa hieman pitemmälle ja mikäs siinä, se se vasta hauskaa on! Niin ja meistä muusikoista ei oikein ole muihin "oikeisiin" töihin, joten iso osa on tukityöllistettynä tällä alalla. Tämä nyt on vain oma mielipide, ei tutkittua tietoa.

Mutta yllättäen siivoojille sataa paskaa niskaan melko yleisesti, ja kun on töissä niin armoton vitutus päällä kun nyt on, ei se ole yllätys. Kyllä tämä saatanan evakkoretki kosteusvauriota karussa alkaa pikku hiljaa syödä sen verran hermoja, että tämän kaltaiset lööpit alkavat olla lähellä: "Seonnut siivooja silpoi anopin!". Tuohan on vain se raflaava otsikko eikä suinkaan täydellinen kuvaus veriteosta...

No eihän tässä vaiheessa nyt olla vielä ihan noin pahassa jamassa. Mutta samalla olen törmänny erääseen ilmiöön: vitutuksen vähättelyyn. Ja tiedättekö mitä, se lisää vitutusta ihan OLEELLISESTI! Joo ei tilanne ole mikään kuoleman vakava, se pistää vain vituttamaan aika paljon(en nyt tässä enempää tilannetta kuvaa, mutta laskekaa siis tästä: (asuminen anoppilassa + 50 km työmatkaa + 1,5v poika samalla hoitoon + märkä kylppäri)*x pitkä aika, potenssiin kaikki muu säätö. Tässä on yhtälö, joka uskokaa tai älkää pistää vituttamaan. Tuo x pitkä aika on tällä hetkellä hieman yli kuukausi. 

Ja tuota muutakin säätöä riittää ja siihen liittyy hyvin vahvasti työnantajani joka ei ole se kaikista reilluimmasta päästä oleva firma. Että mikäs tässä on sitten mölliessä.(Bändin elämästä en viitsi aloittaa, se on ihan jees!) Ja sitten kun jollekin kerrot, että mua vituttaa, toki ne kysyy et mikäs vikana, mut seuraava tokaisu onkin sit:" et hei, kyl asiat vois olla paljon pahemminkin!". No totta helvetissä ne vois olla paljon pahemmin, mutta mihin on kadonnut yksilön oikeus vittuuntua?

Jotenkin se ei vain toimi tuommoinen "vois olla pahemminkin" politiikka ihmisen stemppaamisessa. Tai ainakaan omalla kohdalla ja tässä tilanteessa. Sen sijaan jos joku kertoo olevansa tosiaan pahemmassa jamassa, tunnen suurta sympatiaa häntä kohtaa ja saatan tuntea omat ongelmani pieniksi, mutta ei se harmitusta silti poista. Eikö jokaisella meillä ole oikeus olla pahalla päällä? Vaikka sitten ihan huvikseen.