Niin niin... Niin se aika vain kuluu...

Tässä on ehtinyt ihmettelemään monenlaista. Sitä, että maailmanloppu tulee varmasti. Ihmisten typeryyttä, omaa typeryyttä. Typeryyttä noin yleisesti...

Tänä keväänä olen  varmaankin antanut itsestäni enemmän, kuin olisi ollut varaa. Siltä ainakin tuntuu. Varsinkin bändin kanssa rupeaa olemaan hieman outo fiilis ja meininki. Teimme jotain todella hienoa ja kaunista ja muutenkin mukavaa. Ja jengikin ihan tykkää... Mutta...

Silti fiilis on jotenkin tyhjä. Ihan jees vastaanotto omalle musalle johon on vuodattanut niin paljon, se ei riitä. Mutta minkäs teet. Sellaista elämä on. Se vain jatkaa sitä samaa rataa pysähtymättä joka asemalle. Tai sitten se juuri pysähtyy joka asemalle. Vaikka tahtoisit olla jo määränpäässäsi.

Mutta minkäs teet jos matka vain jatkuu suuntaan jota et itse tiedä. Miksei sitä uskoa riitä, että välillä on tulossa vielä mukavia asemia. Kai se on vain uskottava elämään ja katsottava horisontin taakse, kyllä se aurinko sieltä vielä nousee...

Siis jälleen, kosketelkaa toisianne. Kait se siitä...