Nyt VITUTTAA TAAS NIIN ANKARASTI. Maailma on niin saatanan epäreilu mesta. Ei se mitään, koko ajanhan se tökkii vähäosaisempia päähän ja paljon pahemmin kuin se tökkii itseään. Mutta se on tämä oma pää minkä kanssa näiden tökkimisten kanssa pitäisi elää.

Kyllä työ ja armas työnantaja vituttaa nyt niin pahasti. Sitä ei usko kukaan. Se on ihan sama miten sitä saatana työnsä yrittää tehdä, niin ei se paljoa auta. Perseelleen se menee ja sillä hyvä. Joten kun on annettu hieman ajatusta ja kunnianhimoa, niin kuolemahan siinä tulee.

ON varmaan tullut aika astua tyhjään. Synkkään pimeyteen ja toivoa, että näki siellä tason jolle oikeasti astua. Ja että siltä tasolta lähtee tie kohti uutta nousua ja mahdollisuutta. Tätä nykyistä polkua on nyt kuljettu riittävän pitkään.

Noita tasoja aina silloin tällöin vilahtee. Välillä kuulee, että tulossa olisi EHKÄ oikein mukava paikka jossa vaihtaa kulkusuuntaansa. Ja varsinkin kun oman tien jakaa sekä ura, perhe että harrastus josta voisi saada isommasti osaa elämään.

Näiden tasapainottaminen on sitten niin vaikeaa... Ja siinä hajoaa. Mutta... Ollaan edes onnellisia niistä hyvistä tyypeistä töissä ja harrastuksissa. Ja perheestä, vaikka he saavatkin minusta paljon vähemmän mitä ansaitsevat. Mutta sellaista se on joskus vituttaa, josko sen nyt oikeasti saisi käännetyksi toimintaan.

Olkaa kilttejä toisillenne ja yrittää olla hyviä "pomoja".