Iskee aina ajatus kirjoittaa jotain tänne... Lieko aiheuttajana nyt loiva humalatila vai mikä...

Ei mul mitään sanottavaa ole, sen kummempaa. Elämä on oikeasti aika perseestä. Sitä pitäisi varmaankin elää, että siitä saisi jotain irti. Mut ehei, sitä vaan tekee töitä, elättää perhettä ja muutenkin jotenkin fyysisesti ja menttaalisesti rapistuu jo kolmkymppisenä. Ei mene hyvin siis...

No jos jotain posiviitista haetaan, niin kyllä tuosta pojasta saa ihan hirveästi voimaa ja virtaa. Tuntuu vain siltä, että sitä laiminlyö väsymyksensä ja saamattomuutensa takia. Mutta niin kai se menee... Cats in the cradle...

Tosin tiedän mitä taas kaipaan. Kaipaan luontoa ja pohjoista, ja pahasti. Kaipaan tietynlaista autiutta ympärilleni, toisaalta, kaipaan kyllä vanhoja työkavereitakin, joten on se sekavaa...

Musasta sen verran, ettei hyvin mene.

Kiitos ja hyvää yötä!